torstai 15. tammikuuta 2015

Isonkyrön ensimmäisiä bensiininjakelupisteitä

Esson bensamantan kun tuli hankittua niin mielenkiinto heräsi myös Isonkyrön ensimmäisten bensiininjakelupisteiden kartoittamiseen. Viime kesänä ilmestyneeseen Isonkyrön kotiseutukirjaan tein pienen jutun näistä ensimmäisistä bensiininmyyntipaikoista.




Isonkyrön apteekin edustalla ollut Shellin pumppu valomainoksella. Apteekkarina toimi tuolloin J. Lewán. Tämä rakennus on sama keltainen rakennus joka edelleen on Isonkyrön keskustassa ja jossa on toiminut Kettulan kauppahuone ja nykyisin taitaa olla Kirpputori käytössä. (kuva Isonkyrön kotiseutuyhdistyksen kok.)





Kuvassa vasemmalla Kettulan kauppahuoneen kivitalo. Heidän pihamaallaan on myös ollut bensiininmyynti 1920 luvulla ja pumpusta on saanut Shellin menovettä. Kuvassa pumpun "hahmo" näkyy rakennuksen edessä ja vieressä tynnyreitä maassa. (kuva Isonkyrön kotiseutuyhdistyksen kok.)





Tässä sama pumppu näkyy toisesta suuntaa kuvattuna. Valitettavasti kummastakaan kuvasta ei näy tien toisella puolella ollutta Apteekin pumppua. (kuva Isonkyrön kotiseutuyhdistyksen kok.)




Kuvassa Kyrönpellon liike- / asuinrakennus Isonkyrön Tervajoella. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy Rekord bensiinin jakelupumppu. Muuta mainoskylttiä tms. ei liikkeen seinustalla ole ollut. (kuva Matti Lehtiön kok.)




Tervajoella on myös toiminut Työväen osuusliikkeen kauppa, jossa on myös myyty "benziiniä" niinkuin pieni mainoskyltti rakennuksen nurkalla kertoo. (kuva Matti Lehtiön kok.) 





Tässä samaisen rakennuksen nurkalla olleesta Trustivapaan Bensiinin jakelupumpusta. Valomainoskin näyttää olleen paikallaan. Kuva on vuodelta 1953. (kuva Matti Lehtiön kok.)





Tervajoella on myös toiminut John Nordsted niminen myyjä joka on myynyt myös Rekord merkin alaisuudessa bensiiniä. Tästä rakennuksesta tai jakelupisteestä en ole kuvaa löytänyt. Samalla miehellä on ollut samaan aikaa myös Vöyrin Rekipellossa bensiininjakelupiste.





Isonkyrön osuuskaupalla on ollut bensiininjakelupiste myös Orismalassa missä on kaupattu menovettä Shellin pumpusta. Yllä olevassa kuvassa pumppu erottuu juuri ja juuri kaupan edustalla.

Tässä kuvassa Isonkyrön osuuskaupan Orismalan myymälä ja bensapumppu on kuvattuna lähempää. (kuva Osuuskauppa KPO:n kok.)

 


Kauppias nimeltä J. E. Taittonen on kaupannut bensiiniä Rekord merkin alla. Liike on ollut Valtaalan puolella, vaikkakin bensiiniasemien listassa kyläksi on merkitty Orismala. 




Ja onpa Shellin jakelupiste ollut myös Isonkyrön Lehmäjoella jossa bensiiniä on myynyt Lehmäjoen Osuuskauppa r.l. (kuva Lehmäjoen kylän kok.)




Tämä toinen kuva lienee vanhempi kuin tuo ylempi. Pumpun yhteydessä SOK-bensiiniä kyltti. (kuva Lehmäjoen kylän kok.)


Tässä Lehmäjoen osuuskaupan vanhat kyltit, jotka ovat säilyneet jälkipolville.